Kultaniitty, Ylöjärvi

Kultaniitty, Ylöjärvi

1.sija, arkkitehtuurikutsukilpailu, 2008
2 hybridiasuinrakennusta 2011,2012

Kultaniityn alueen asemakaava perustuu suppean kutsukilpailun voittaneeseen ehdotukseen Jyvä, missä uudet rakennukset kiertyvät säteittäin peltoalueen keskelle jätettävän metsikön, ”Puolen hehtaarin metsän” ympärille. Kerrostalojen korkeat päädyt rytmittävät itäpuoliselta isolta väylältä, Kuruntieltä, avautuvaa näkymää, ja Puolen hehtaarin metsä näkyy hilamaisesti asetettujen rakennusten väleistä. Kerrostalojen kaartuva linjaus välttelee myös alueen maaperältään heikoimpia kohtia. Pientalojen puolella lännessä rakennusten korkeus ja massoittelu liittyy  nykyiseen asutukseen ja huomioi sen näkymät ja yhteyden Puolen hehtaarin puiston suuntaan.

Keskipuistoa kohti porrastuvat ja terassoituvat hybridirakennukset voidaan toteuttaa myös perinteisesti 1-2 portaisina lamellitaloina. Kultaniityn ilme syntyy vehreän niityn ja metsäpuiston kohdatessa asuinrakennusten ryhdikkäät linjat ja voimakkaat kattomuodot. Julkisivut voivat olla puuta tai rapattuja – jokainen voi liittää oman väritarinansa Kultaniityn palettiin.

Asko Takala, projektiarkkitehti: Kristiina Timonen
Työryhmä: Alex Torres, Tatu Pärssinen, Tuula Nurmi, Heidi Turunen, Stefan Vara, Gerrie Bekhuis, Eeva Saarelainen

[reference_accordion]

Verkkosivumme käyttää evästeitä saadaksesi parhaan käyttökokemuksen. Jatkaessasi sivuston käyttöä hyväksyt evästeet. Lue lisää