Kirsti Sivén, haastattelu Helsingin Sanomissa 23.5.2019

Lue Kirsti Sivénin ajatuksia arkkitehtuurista ja rakentamisesta Helsingin Sanomien syntymäpäivähaastattelusta.

Otteita Paula Holmilan kirjoittamasta henkilökuvasta:

”Ennakkotietoa arkkitehdin työstä minulla ei juuri ollut, mutta ajattelin, että työ liittyisi monipuolisesti ihmisen elämään, ja siinä voisi yhdistää kiinnostuksen kuvataiteisiin ja matemaattiseen ongelmanratkaisuun”, Sivén selvittää.

”Minulla oli myös tarve päästä tekemään työkseni jotakin konkreettista ja näkyvää.”

(Kirsti) kertoo olleensa heti alusta pitäen kiinnostunut asuntosuunnittelusta, joka ei ollut lainkaan muodikasta siihen ­aikaan (1968).

”Asuminen on ihmisen perustarve, elämisen välttämättömyys. Siksi asuntojen ja asumis­ympäristöjen suunnittelu on minulle arkkitehtinä mieluisa ja arvokas tehtävä”, hän sanoo. ”Ihmiset voivat olla ilman kirkkoja ja museoita, mutta ilman koteja ei voi olla.”

Linkki artikkeliin

Verkkosivumme käyttää evästeitä saadaksesi parhaan käyttökokemuksen. Jatkaessasi sivuston käyttöä hyväksyt evästeet. Lue lisää